Loading

Hitman

Tunnettu pelivalmistaja Microgaming toi taannoin pelaajien ulottuville kolikkopelin, jonka aiheena oli Tomb Raider. Se on suosittu tietokone- ja konsolipelisarja, josta on myös alkuperäisen pelin julkaisun jälkeen tehty suosittu elokuva. Peli oli menestys, joten Microgaming päätti kokeilla hattutemppua ja muuttaa kolikkopeliksi myös toisen suositun peli- ja elokuvasarjan eli Hitmanin.

Kuten edeltäjänsä on myös Hitman hyvin interaktiivinen kolikkopeli. Itseasiassa on jopa vähättelyä sanoa, että tämä kolikkopeli olisi ottanut vaikutteita vain videopeliversiostaan. Todellisuudessa peli on ennemminkin jonkinlainen yhdistelmä kolikkopeliä ja videopeliä. Symbolit ovat juuri sitä, mitä tämänkaltaiselta peliltä voisikin odottaa. Pistoolit, puukot ja myrkyt pitävät paikkaansa symboleissa, ja pelissä on lähes naurettavan paljon bonusominaisuuksia.

Jos olet pelannut Hitman-pelejä tai nähnyt kumpaakaan kahdesta elokuvasta, tiedät, mistä on kyse. Jos elokuvat ovat sinulle vielä tuntemattomia, niin yksinkertaisesti Hitman kertoo tarinan geneettisesti luodusta salamurhaajasta, joka matkustaa ympäri maailmaa suorittaen tehtäviä järjestönsä nimiin. Toisin sanoen Hitman salamurhaa ihmisiä, mutta vain sen ansaitsevia eli tappajia ja rikollisia.

Hitman-kolikkopeli pitää sisällään 15 voittolinjaa, jotka on jaettu viiden rullan ja kolmen vaakalinjan välille. Peli ottaa haltuunsa videopelien ja elokuvien tunnelman hyvin, ja lähes aavemaisen loistava äänimaailman lisää oman meriittinsä pelin ilmapiiriin. Itse Hitman eli Agentti 47 toimii pelin wild-symbolina, ja läppäri, ”k18”-logo sekä Hitmanin tunnus toimivat scatter-symboleina. Niistä jokainen avaa oman bonuspelinsä.

Panokset ja voittolinjat

Kuten aiemmin mainittu, on pelissä 5 rullaa, 3 vaakalinjaa ja 15 voittolinjaa. Pelaajalla on mahdollisuus panostaa yhdestä kahteenkymmeneen kolikkoon per voittolinja. Yhteensä maksimipanos on siis 300 kolikkoa per pyöräytys. Kolikon arvon taas saa asetettua yhden sentin ja 25 sentin väliltä. Näin ollen minimipanos on yksi sentti, jos käytössä on yksi voittolinja, yksi kolikko ja kolikon arvo on sentti. Maksimipanostus taas on 75 €, jos käytössä on kaikki 15 voittolinjaa, 20 kolikkoa per linja ja kolikon arvo 25 senttiä. Huomionarvoista on, että jättipotin voi voittaa vain, jos käytössä on kaikki voittolinjat. Toisin sanoen minimipanostus jättipottiin on 15 senttiä. Jättipottiin on siis mahdollisuus päästä käsiksi pienelläkin rahasummalla.

Ulkoasu ja teema

Ottaen huomioon, että kolikkopeli perustuu suosittuun ja grafiikaltaan sekö ulkoasultaan näyttävään videopelisarjaan, kasvavat odotukset myös kolikkopelin grafiikoiden suhteen. Peli täyttää nämä odotukset, ja sen grafiikat ja äänimaailma ovat juuri sitä, mitä tällaiselta peliltä voisikin odottaa. Esimerkiksi wild-symbolien osuessa kolmeen keskimmäiseen rullaan, ne laajenevat koko rullan korkuiseksi, ja niiden tilalle ilmestyy pieni kohtaus, jossa Agentti 47 on aikeissa tehdä jotain pahaenteistä. Muutoinkin peli mukailee täydellisesti isoveljeään lähes jokaista yksityiskohtaa myöden. Kaikki fontit ja valitsimet sopivat teemaan täydellisesti, ja symbolien kuvina toimivat puukot, aseet, rahat ja muut välineet ovat kuin kotonaan. Myös äänimaailma on tarkoin harkittu ja esikuvalleen uskollinen.

Bonustoiminnot

Bonustoiminnot ovat asia, jota pelistä ei puutu, koska niitä on peräti neljä erilaista. Ensimmäisenä mainittakoon pitkälti kaikista kolikkopeleistä tuttu wild-ominaisuus, eli minkä tahansa symbolin korvaavat wild-symbolit. Osuessaan toiselle, kolmannelle tai neljännelle rullalle symbolit laajenevat koko rullan korkuiseksi. Kolmen läppärisymbolin ilmestyessä kolmannelle, neljännelle tai viidennelle rullalle aukeaa bonuspeli, jossa pelaajan pitää valita kohteensa ja sen jälkeen aseensa. Nämä määrittävät voiton ja kertoimen. Kolmen ”k18”-symbolin tullessa mihin tahansa, saa pelaaja 18 ilmaiskierrosta ja 2x kertoimen kaikille voitoille. Viimeinen bonuspeli aukeaa, jos pelaaja saa kolme Hitmanin merkkiä rullille yksi, kaksi tai kolme. Tällöin pelaaja saa valita yhden merkeistä ja saa sen alta paljastuvan sattumanvaraisen voiton.

Hyvät puolet

Puhuttaessa Hitman-pelin hyvistä puolista, ei sen laajoja bonusominaisuuksia voi olla mainitsematta. Hyvin harvassa pelissä on yhtä monta erilaista bonusominaisuutta kuin Hitmanissa. Pelin wild-ominaisuudet ovat kaikille vähänkin pelaaville kasinopelikonkareille tuttuja, eivätkä ilmaiskierrokset tuo mitään uutta, mutta kaksi muuta bonusominaisuutta ovat täysin ainutlaatuisia. Esimerkiksi läppäreistä tuleva bonuspeli tuo oman erittäin mielenkiintoisen lisänsä ja erottuu normaaleista bonuspeleistä erittäin radikaalisti – tietenkin hyvällä tavalla. Myös Hitman-merkin tuoma bonuspeli on mukava lisä; bonuspeli on erittäin yksinkertainen, mutta antaa silti pelaajalle loppupelissä päätösvallan voittavan merkin suhteen. Myös itse aihe ja ulkoasu ovat erittäin hyviä ja viimeisteltyjä, ja ne tuovat toivottua eroavaisuutta muihin peleihin verrattuna.

Huonot puolet

Kaikissa peleissä on jotain huonoa, koska valitettavasti mikään peli ei ole täydellinen. Esimerkiksi Hitmanin 15 voittolinjaa ovat yli puolet vähemmän, kuin mitä monessa muussa pelissä on käytössä. Näin ollen erilaisten voittoyhdistelmien määrä jää huomattavasti pienemmäksi. Myös panostus on rajoitettu 25 senttiin per kolikko, mikä on puolet vähemmän kuin suurimmassa osassa pelejä. Tämä tarkoittaa tottakai myös sitä, että voitot jäävät pienemmiksi. Pelissä ei myöskään ole panostuskerrointa, kuten monessa muussa pelissä, joten peli voi jättää kovimmat panostajat ja pelaajat kylmäksi. Aihe ei välttämättä aukene niille pelaajille, jotka eivät tunne Hitman-elokuvien ja -pelien konseptia, koska sitä ei selitetä slotissa juuri mitenkään.

Yhteenveto

Yhteenvetona sanottakoon, että peli erottuu edukseen erittäin hyvin. Harvoin tulee vastaan yhtä hienoja kokonaisuuksia, ja varsinkin Hitman-pelien ja -elokuvien fanit arvostavat varmasti kolikkopelin ulkoasua ja kokonaisuutta. Peli pitää sisällään tavallista suuremman määrän bonusominaisuuksia, mikä on aina tervetullut ominaisuus, koska ne tuovat mukavaa vaihtelua ja antavat mahdollisuuden koviin voittoihin.

Pelistä ei sinänsä puutu mitään, mutta sen rajalliset panostusmahdollisuudet voivat olla joillekin pelaajille negatiivinen tekijä. Myös aihe antaa eniten lähinnä vain sen entuudestaan tunteville, mikä voi pelin kohdalla olla ongelma, koska sitä ei erikseen selitetä pelin lomassa. Kaikesta huolimatta Hitman Slot on loistava lisä teemallisten kolikkopelien valikoimaan, joten jos mielenkiintosi heräsi, suuntaa pelaamaan lempikasinollesi.