Loading

Multiwheel Roulette

Ruletin historia on hyvin pitkä verrattuna moniin muihin kasinopeleihin. Se kehitettiin jo renessanssin aikaan Italiassa seurapeliksi, jota kaikki ikäluokat pelasivat yhdessä. Aluksi pelin pyöränä käytettiin alkeellista kärrystä varastettua isoa rengasta, joka oli kaukana nykyisin tuntemastamme modernista punamustasta pelivälineestä. Pelaajien oli arvattava, missä kohtaa rengasta kuula tippuisi pois, ja oikein arvannut voitti yleensä esimerkiksi illallisen tai jotain muuta vaatimatonta, esimerkiksi pienen korun.

Meidän tuntemamme versio esiteltiin yleisölle vasta paljon myöhemmin Ranskassa. Konsepti punamustasta pyörästä ja vihreästä nollasta valloitti pariisilaisten kasinonomistajien sydämet, ja peli otettiin pian käyttöön. Se keräsi valtavasti suosiota kehittyen nopeasti Euroopan pelatuimmaksi kasinopeliksi. Myös amerikkalaiset kiinnostuivat pelistä ja ottivat sen omaan käyttöönsä. Myöhemmin ruletista onkin tehty kymmeniä erilaisia variaatioita, joista yksi on juurikin Multiwheel ruletti. Nämä erilaiset versiot ovat kasvattaneet ruletin pelaajakuntaa entisestään.

Multiwheel ruletissa idea on täysin sama kuin alkuperäisessä yksipyöräisessä versiossa, mutta itse pyöriä vain on enemmän. Alunperin ruletissa veti puoleensa sattuma ja onni, ja Multiwheel ruletissahan nämä kaksi käsitettä vaikuttavat moninkertaisina. Peliä voi pelata sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen version pohjalta, joista ensimmäinen on kuitenkin yleisempi. Yhdellä pyörällä voiton todennäköisyys on 47 prosenttia, ja häviön 53 prosenttia. Mitä enemmän pyöriä on käytössä, sitä suuremmat todennäköisyydet pelaajalla luonnollisestikin on voittaa. Multiwheel ruletti on siis todella tuottelias peli! Sen pelaaminen on paljon hauskempaa ja jännittävämpää, kun tietää voiton todennäköisyyden olevan korkeampi. Pelissä on myös enemmän tarkkailtavaa, eli aivotkin pääsevät tekemään hieman tavallista enemmän töitä. Ja mikä parasta, voit unohtaa rulettistrategiat. Niiden käyttäminen Multiwheel ruletissa ei ole tarpeellista, sillä häviöitä ei tule aivan yhtä usein kuin yksipyöräisessä ruletissa.

Pelin rakenne ja säännöt

Yhden pyörän sijaan tässä pelissä pyöriä voi olla jopa kaksitoista. Kaikissa niissä on luvut 0-36 sekä joskus myös 00, jos kyseessä on amerikkalaisen ruletin variaatio. Pelaaja voi vapaasti valita, kuinka monta pyörää hän pistää käyntiin kullakin kierroksella. Jos kuvitellaan, että pelaaja päättää käynnistää kahdeksan pyörää, hänen panostuksensa koskee näitä kaikkia. Panostukset tehdään samalla tavalla kuin tavallisessakin ruletissa, eli asettamalla haluamansa summa pöydällä olevaan taulukkoon. Vaihtoehtoina ovat yksittäiset luvut sekä lukuryhmät kuten parilliset, parittomat, mustat, punaiset, pienet luvut, eli 1-18, ja isot luvut eli 19-36. Halutessaan pelaaja voi myös panostaa kahdelle tai kolmelle luvulle asettamalla panoksensa taulukossa näiden lukujen sarakkeiden leikkauskohtaan. Jos arvaus esimerkiksi parittomista luvuista osuu oikeaan neljällä pyörällä, pelaaja voittaa panoksensa tuplana kaikista näistä pyöristä. Jos arvaus ei osu missään oikeaan tai kuula osuu nollaan, rahat menevät pelin järjestäjälle.

Pelialustat

Multiwheel rulettia ei valitettavasti voi pelata kivijalkakasinoilla, mutta netissä sitä on tarjolla enemmän kuin koskaan. Melkein kaikilta kasinoilta, joilla on tarjolla tavallinen eurooppalainen ruletti, on myös löydettävissä Multiwheel ruletti. Suurimmat pelivalmistajat ovat rakentaneet satunnaisgeneraattorin avulla pyörivän pelin, jossa tietokone valitsee kuulille, nimensä mukaan, satunnaiset pysähtymiskohdat. Jos siis koet isolle kivijalkakasinolle lähtemisen ylitsepääsemättömäksi, ei hätää, tätä peliä ei ole siellä tarjolla. Voit hyvällä omallatunnolla jäädä neljän seinän sisään peittoosi kääriytyneenä tietokoneesi tai älypuhelimesi kanssa.

Kuinka voit voittaa Multiwheel ruletissa?

Multiwheel ruletissa voitot lasketaan pyörittäin. Jos veikkaat yleisesti mustia lukuja, ja yhden pyörän kohdalla kuula osuukin punaiseen, et voita sillä pyörällä. Jos toisessa pyörässä taas kuula osuu mustaan, saat siltä pyörältä panoksesi tuplana. Mitä useammalla pyörällä veikkaus osuu oikeaan, sitä enemmän luonnollisestikin voitat. Tavallista yksipyöräistä rulettia pelaavat harvemmin veikkaavat yksittäisiä lukuja, sillä se ei ole lainkaan yhtä kannattavaa kuin suurille ryhmille panostaminen. Multiwheel ruletissa tämä taas on hyvinkin suotavaa, ja monet uskaltautuvatkin panostamaan onnennumerolleen kaikkia pyöriä käyttäen ja usein vielä hyvinkin monta kertaa. Riskit rahojen menettämiseen eivät ole niin suuret kuin muissa ruletin versioissa. Parhaimmillaan Multiwheel ruletissa voi siis voittaa omaisuuden verran rahaa. Tässäkin pelissä pelaamisen tulisi kuitenkin olla pääasiassa viihdettä, eikä sitä tulisi pyörittää vain dollarin kuvat silmissä. Pienillä panoksilla pelaaminen ja puhtaasi pelistä nauttiminen tuo varmasti parhaimman pelikokemuksen yhdelle jos toisellekin.

Multiwheel ruletissa voiton todennäköisyys on hieman pienempi kuin häviön: yhdellä pyörällä jokaisella kierroksella on noin 47 % voittomahdollisuus. Ruletti onkin hyvin koukuttavaa juuri sen takia, että mahdollisuudet pysyvät kierroksesta toiseen samoina. Voittaminen perustuu siis lähinnä tuuriin ja sattumaan. Toki pidempään rulettia pelanneet, kokeneet pelaajat osaavat pelata paremmin pitkällä tähtäimellä niin, että vaikka pelejä hävittäisiinkin, rahallinen voitto on silti lopussa taattu. Paras vinkki ruletissa pärjäämiseen onkin oman tilansa hallinta.

Kun osaa säännöt läpikotaisin ja tietää miten pelissä tulee toimia, pelaaminen näyttää paljon itsevarmemmalta ja toimiikin paremmin. Jos on aikaisemmin pelannut paljon tavallista yksipyöräistä rulettia, ei Multiwheel varmasti tunnu mitenkään erilaiselta. Mahdollisuudet voittoon ovat paljon korkeammat, ja siksi peliin heittäytyminenkin onnistuu paremmin. Satunnaisgeneraattorin kanssa pelatessa ei myöskään ole jännitettävänä, miten muut pelaajat menestyvät, eikä jakaja ole koskaan todistamassa häviöitäsi.

Yhteenveto

Jos olet koskaan ollut kiinnostunut ruletista tai mistä tahansa klassisesta kasinopelistä, Multiwheel ruletti on sinulle hyvä vaihtoehto. Sitä pelataan aivan samalla tavalla ja samoin säännöin kuin tavallistakin rulettia, mutta voiton todennäköisyys on huomattavasti korkeampi useiden rulettipyörien ansiosta. Sääntöjen oppimisessa ei mene kauaa, ja vaikka et hallitsisikaan niitä aivan täydellisesti, mahdollisuutesi voittaa pysyvät aivan samoina kuin kokeneemmillakin pelaajilla. Riittää, että ymmärrät mahdollisuutesi olevan korkealla.

Parasta Multiwheel ruletissa on, ettei sinun tarvitse lähteä kivijalkakasinolle pelaamaan. Voit hyvällä omatunnolla jäädä omalle sohvallesi kahvikupin ääreen ja pelata satunnaisgeneraattorin pyörittämää peliä nettikasinolla. Sinun ei tarvitse edes keskustella jakajan kanssa, vaan voit keskittyä vain omaan tekemiseesi ja varmoihin voittoihin!